Olemme asuneet Espanjassa jo kolme kuukautta, mutta tuntuu siltä, että on kulunut jo kolme vuotta. Se, että ajan kulku ihan kuin hidastuu uudessa ympäristössä, on hyvin tunnettu ilmiö, mutta minua on aina ihmetyttänyt, miten aika pystyy venymään tai supistumaan riippuen siitä mitä koemme, missä olemme ja miten suhtaudumme tapahtumiin. Luin kerran Tieteen Kuvalehdestä, että ei ole mikään ihme, että lapsuudessa ajan kulku vaikuttaa hitaammalta – lapsihan jatkuvasti oppii paljon uutta ja törmää päivittäin hänelle ennennäkemättömiin asioihin. Kun tapahtuu paljon uuttaa, tarvitaan aikaa asioiden käsittelemiseen ja meistä tuntuu, että aika kuluu hitaammin. Ilmeisesti sama tapahtuu aikuiselle, kun hän joutuu uuteen ympäristöön ja kokee jotakin uutta. Niinpä olenkin ollut täällä kuin pieni lapsi, joka ihmettelee ilmiöitä, tuo mieleen kauan sitten unohdettuja asioita ja toteaa, että moneen asiaan voi suhtautua toisin.
Ensimmäinen ja tärkein opittu asia täällä on se, että espanjalainen ei stressaa. Yhden pienen asian hoitamiseen voi helposti mennä koko päivä. Ja jos jokin asia ei ponnistuksista huolimatta hoidu tänään, se hoituu huomenna tai viikon kuluttua… ja jotkut asiat eivät koskaan. Tämä kaava voi pohjoismaalaisen näkökulmasta tuntua stressaavalta ja ymmärrän hyvin miksi, mutta jos törmää tällaiseen ilmiöön jatkuvasti, ymmärtää, että ei kannata stressata asiosita, joihin itse ei voi vaikuttaa mitenkään.
Olen hakenut espanjalaista henkilötunnusta (NIE-numero) poliisiasemalta. Olen jo joutunut käymään siellä kolme kertaa ja tulossa on vielä kaksi. Ensin menin Benalmádenan poliisiasemalle, josta kuulemma saa tunnuksen nopeasti. Poliisiasemalla kävi ilmi että seuraava vapaa aika on vasta toukokuussa, mikä ei sopinut minulle. Seuraavaksi kokeilin onneani Fuengirolan poliisiasemalla. Mukavan tuntuinen brittiläinen iäkäs herra selitti ystävällisesti mitä kaikkea NIE-numeroa varten tarvitaan, antoi minulle lomakkeet, jopa täytti ne puolestani ja sanoi, että voin tulla poliisiasemalle viikon kuluttua. Viikon kuluttua kuitenkin selvisi, että minun täytyy varata vielä yksi aika seuraavaan kabinettiin. Jouduin taas jonoon, jossa edessäni oli noin 40 henkilöä. Herää kysymys: miksi mukavan tuntuinen iäkäs herra ei heti varannut minulle aikaa kun kävin siellä ensimmäistä kertaa? Jonossa seisominen olisi tietenkin tuntunut ikävältä, jos olisin keskittynyt vain siihen ajatukseen, että Suomessa voi varata ajan netin kautta ja välttyä jonottamiselta. Sen sijaan keskityin jonossa seisoviin ihmisiin ja tutustuinkin toiseen mukavaan brittiläiseen herraan, joka totesi, että vaikka tämä espanjalainen systeemi tuntuu vanhanaikaiselta ja ikävältä, se itse asiassa toimii ja asiat hoituvat aikanaan. Mietittyään hetken hän lisäsi, että kannattaa muistaa, että tämä tapa hoitaa asioita poliisiasemalla saattaa kyllä toimia Fuengirolassa, mutta ei välttämättä toisessa kaupungissa. Siellä on oma poliisiasema ja omat menetelmät, joihin täytyy tutustua uudelleen.
…Ai niin, ja asia hoituu huomattavasti nopeammin, jos poliisiasemalla toimii sukulaisesi tai sukulaisesi ystävä, tai ystävän ystävä. Koko asia hoituu parissa viikossa.
Sääntöjen kirjo ei koske pelkästään poliisiasemia, mutta muitakin tahoja. Eräässä pankissa minulle ilmoitettiin, että koska minulla ei ole NIE-numeroa, en voi avata tiliäkään. Ja jos olisikin, silti tarvitaan tiedot aikaisemmista tuloista ja muita asiakirjoja. Ei hätä. Aina voi tiedustella vieressä olevasta pankista, onko asia niin. Tässäkin tapauksessa kävi ilmi, että toisessa pankissa saa avata tilin ilman mitään NIE-numeroita, riittää, että passi on taskussa.
Seuraava asia, mihin Espanjassa kannatta suhtautua iisisti on liikenne. Erittäin mukavalta täällä tuntuu se, että autot melkein aina pysähtyvät suojatien eteen ja antavat jalankulkijoille mennä. Mutta kaikki seikkailumme espanjalaisessa liikenteessä johtavat kuitenkin siihen ajatukseen, että harva noudattaa liikennesääntöjä niin kuin Suomessa. Tuntuu siltä, että paikallisten autoilijoiden mielestä liikennesäännöt ovat hyvin harkinnanvaraisia, eivätkä kiistämättömiä ja itsestään selviä vaatimuksia, joita täytyy noudattaa. Jos pysähtyy punaiseen valoon, eikä jalankulkijoita näy missään, saattaa olla, että takana oleva autoilija hermostuu pahoin. Tööttäämällä kärsimättömästi hän antaa ymmärtää, että ”mene jo”, eikä sillä ole mitään väliä, että edelleen palaa punainen. Tuntuu myös siltä, että nopeusrajoitukset ovat vain pohjoismaalaisia varten, sillä siellä, missä nopeusrajoitus on 30, espanjalainen ajaa vähintään 60 km/t nopeudella.
Liikenneympyrät on vielä yksi arvoitus – valmistaudu siihen, että sinulle töötätään joka tapauksessa olisitko ajanut sääntöjen mukaisesti vai et. Toisin sanoen väistä kaikkea ja muista suhtautua asiaan rauhallisesti. Rehellisesti sanoen, minä en ole ikinä elämässäni nähnyt niin paljon liikenneonnettomuuksia kuin täällä kolmessa kuukaudessa. Toisaalta ottaen huomioon miten täällä ajetaan, on suorastaan ihme, ettei onnettomuuksia tapahdu vielä enemmän. Huomioni kiinnittyi myös siihen, että täällä on hyvin paljon kolhiintuneita autoja, mikä toisaalta on hyvä asia – ei ole paineita, miltä autosi näyttää, jossain vaiheessa se kolhiintuu joka tapauksessa ja silti sopii hyvin joukkoon.
Tosiaan täällä autoomme törmäsi kerran toinen auto – peruutti taaksepäin katsomatta mihin. Autoomme jäi syvä naarmu, mutta syyllinen totesi, että hän ei törmännytkään siihen kohtaan missä on naarmu, vaan toiseen, missä ei ole naarmun naarmuakaan. Sanottuaan sen mies lähti tiehensä. Neuvoni on, jos joudut tällaiseen tilanteeseen – soita heti poliisille, vaikka heidän tulonsa saattaa kestääkin.
Kaikesta tästä huolimatta täytyy muistaa, että maassa maan tavalla, kaikkiin outoihinkin asioihin voi tottua ja joka maasta löytyy sekä kielteisiä että myönteisiä asioita. Mikään ei voita espanjalaisten inhimillisyyttä ja ystävällisyyttä.
Kerran olin matkalla hissillä alas ja mukanani oli kaksi erittäin painavaa kassia. Hissi pysähtyi yhden kerroksen aikaisemmin ja sisään astui minulle täysin tuntematon nainen. Sanoimme toisillemme ”Hola!” ja jatkoimme matkaamme alas. Kun saavuimme alimpaan kerrokseen, nainen yllättäen otti toisen laukkuni, kysyi mihin laukku viedään ja käveli kanssani määränpäähän, vaikka hänen pitikin mennä aivan eri suuntaan. Kiitin häntä kauniisti ja mielessäni välähti muisto, kun olin lähdössä talvella Suomesta Espanjaan kahden lasten ja ison painavan laukun kanssa. Jostain syystä Pasilan rautatieaseman liukuportaat eivät toimineet ja jouduin raahaamaan laukkuni portaita ylös. Koska liikuin hyvin hitaasti, taakseni muodostui pitkä jono ihmisiä, mutta kenellekään heistä ei tullut mieleenkään auttaa. Ei sen takia, että he auttaisivat naista, jolla oli painava laukku, vaan edes siksi, että itsekin pääsisivät nopeammin ylös.
Olen huomannut, että toisin kuin Suomessa täällä Espanjassa tärkeimmätkin asiat heti pysähtyvät, jos joku tarvitsee apua sairauskohtauksen tai onnettomuuden takia. Kerran ollessani raskaana kaaduin Espoossa – silmissäni yhtäkkiä pimeni ja jalat pettivät alta. Koska vatsani oli silloin jo iso, minun oli todella vaikea nousta seisomaan ja vieressäni ei ollut mitään esinettä mistä olisin voinut ottaa tukea (synnyttäneet äidit ymmärtävät mistä puhun). KUKAAN ohikulkijoista ei auttanut nousemaan! Kaikki kyllä katsoivat, mutta jatkoivat matkaansa. Tässä on vertailukuva – Málagassa kävimme mieheni kanssa katsomassa asuntoja. Olimme menossa kerrostalon aulaan, kun eräs vanha mies sai sairauskohtauksen. Me emme nähneet mitä oli tapahtunut, muuta kiinteistönvälittäjämme näki ja ryhtyi heti auttamaan häntä, soittamaan miehen sukulaisille ja lääkärille, tarjoamaan vettä jne. Asiat pysähtyivät, siihen saakka kun paikalle saapui vanhan miehen rouva. Tämä ei ole ainoa tapaus, kun espanjalainen toimii juuri täällä tavalla. Olen nähnyt, kun työmiehet juoksivat auttamaan kadun toisella puolella kaatunutta miestä, olen nähnyt, miten koko junavaunullinen ihmisiä nousi seisomaan ja meni auttamaan, kun pysäkiltä sisään astunut nainen yhtäkkiä kompastui ja kaatui ja olen nähnyt miten nuoret nousevat seisomaan, jos bussissa heidän vieressään seisoo vanha ihminen. Tätä luetteloa voi jatkaa loputtomiin…
Paras anti täällä on siis ihmiset. Olen tutustunut täällä moniin ihmisiin, pääsääntöisesti suomalaisiin, mutta myös brittiläisiin, espanjalaisiin ja venäläisiin. Mielenkiintoista on se, että he kaikki tuntuvat maailman kansalaisilta, vaikka puhuvatkin eri kieliä. Ero esimerkiksi suomalaisen, venäläisen ja espanjalaisen välillä on täällä hyvin häilyvä. Koska olen itsekin asunut eri maissa ja tutustunut eri kulttuureihin, kieliin ja tapoihin elää, juuri tämä kansainvälinen ympäristö tuntuu niin oikealta ja sopivalta minulle, niin pitkään kaivatulta ja odotetulta. No, Málagan provinssi on jo antiikin ajoilta ollut hyvin kansainvälinen paikka, jossa kaikki kansat ja ryhmät ovat asuneet vierekkäin ja jossa ei ole olut varaa suvaitsemattomuudelle.
